Avoimet oppisisällöt alkavat yleistyä MOOC-alustoissa

Massiiviset avoimet verkkokurssit (MOOC; massive open online course) ovat parin viime vuoden kohuttu opetuskenttää mullistava uutuus. Ne osaltaan avaavat opetuskulttuuria, päästäen kursseille osallistujia, jotka eivät ole oppilaitoksen omia oppilaita. Monesti MOOCien sisällöt kuitenkin ovat suljettuja; varsin usein jopa niin, että 6-viikkoisen kurssitoteutuksen päätyttyä sisällöt häviävät kokonaan näkyvistä, jolloin niihin ei enää voi palata.

Flickr-kuvapalvelussa nyt CC0- ja PD-merkinnät

Tämä ei ole aprillipila, sillä uutinen julkaistiin aluperin jo kaksi päivää sitten. Flickr-kuvapalvelussa on jo vuosia voinut kuviinsa merkitä CC-lisenssin. Nyt kuvien omistaja voi valita myös CC0- ja PD-merkinnät niin halutessaan. Monet valokuvaajat ovat halunneet käyttää tällaista luopumismerkintää aiemminkin, mutta ainoa vaihtoehto on ollut merkitä kuvaan CC BY (avoimin perus-CC-lisensseistä) ja kuvailutekstissä selittää tarkemmin.

CC-lisenssien käyttö viestinnässä: hyödyt ja huolet

CC-lisenssejä käytetään kaikilla elämän aloilla, mutta monien organisaatioden tiedotus- ja viestintäväelle avoimet lisenssit ovat vielä vieras aihe. Mitä hyötyjä saadaan, kun tiedotus tehdään avoimella lisenssillä? Entä onko siitä jotain haittoja? Lähtökohta on siis, että tuotettavat aineistot (tiedotteet, raportit, yms.) ovat julkisia ja julkistetaan mm. internetissä. Tavoitteena lienee mahdollisimman laajan yleisön saaminen näille aineistoille.

Näin julkaiset avointa dataa

Tietoaineistoista tulee avointa dataa, kun niihin liitetään avoin lisenssi, yleensä Creative Commons -lisenssi. CC-lisenssin käyttö ei ole hankalaa, kun vain tiedät, miten lisenssit toimivat ja mitä ne tarkoittavat.

CC0 suomennettu

CC0 (”cc nolla”) on tarpeen, kun tekijä haluaa luopua kaikista yksinoikeuksistaan. Sitä suositellaan käytettäväksi tietoaineistojen metadataan ja myös tieteellisten tietoaineistojen julkaisuun. CC0:sta on  nyt saatavilla virallinen, hyväksytty suomennos.