CC-lisenssien käyttö viestinnässä: hyödyt ja huolet

CC-lisenssejä käytetään kaikilla elämän aloilla, mutta monien organisaatioden tiedotus- ja viestintäväelle avoimet lisenssit ovat vielä vieras aihe. Mitä hyötyjä saadaan, kun tiedotus tehdään avoimella lisenssillä? Entä onko siitä jotain haittoja? Lähtökohta on siis, että tuotettavat aineistot (tiedotteet, raportit, yms.) ovat julkisia ja julkistetaan mm. internetissä. Tavoitteena lienee mahdollisimman laajan yleisön saaminen näille aineistoille.

Kuva: Dennis Sklye @ Flickr, CC BY-ND.

Mitä hyötyjä on CC-lisenssin käytöstä tiedottamisessa?

Vastauksessa käytän termiä ”tiedote”, mutta vastaus pätee sinällään myös muihin julkaisuihin, kuten raportteihin. CC-lisenssi sallii muiden laillisesti edelleenvälittää ja uudelleenjulkaista tiedotteen. Tiedotteella pyritään saavuttamaan mahdollisimman moni vastaanottaja, mutta lain mukaan tiedote on kuitenkin teos ja sitä suojelevat tekijänoikeussäännökset. Muut saavat siis välittää linkkiä tiedotteeseen ja toki kertoa asian omin sanoin eteenpäin, mutta itse tiedotetekstin kopioiminen sellaisenaan (tai pienin muutoksin) ei ole sallittua ilman lupaa. CC-lisenssi on tällainen lupa.
Avoimen lisenssin turvin mm. seuraavat toimenpiteet mahdollistuvat:

  • toimittaja voi kopioida tiedotteen kokonaan tai osia siitä uutiseen säästäen omaa aikaansa, kun kaikkia asioita ei ole pakko muotoilla uudelleen (käytännössähän toimittajat jo tekevät näin, eli alaan kuuluu sanomaton lupa kopioida teksti sellaisenaan, mutta tätä oikeutta eivät välttämättä muut kuin ammattijournalistit ymmärrä hyödyntää, jos lupaa ei näkyvästi anneta)
  • opettaja voi kopioida tiedotteen vaikkapa oppimisalustalle opetuksen aineistoksi
  • oppilaat/opiskelijat voivat hyödyntää tiedotteita opiskelussaan esim. tekemällä siitä muunnelmia (käännöksiä, tyylilajimuunnelmia, viestintätekniikkaharjoitteita)
  • tiedote voidaan kopioida eri organisaatioiden intranetiin jatkojakeluun
  • tiedote voidaan kääntää eri kielelle ja julkaista
  • tiedotteet voidaan kopioida tietokantoihin ja niitä voidaan analysoida, hakea ja luokitella eri tavoin mm. tutkimustarkoituksiin

On myös hyvä muistaa, että tiedotteissa, raporteissa ja muissa dokumenteissa usein tarvitaan kuva-aineistoa viestin tukena. Avoimesti lisensoidut kuvat esim. Wikimedia Commonsissa tai suosituissa kuvapalveluissa ovat vapaasti käytetävissä, kunhan tekijät mainitaan. SA-ehdolla (ShareAlike, JaaSamoin) varustetut lisenssit edellyttävät kuvien muuntelijalta kuitenkin saman lisenssin käyttöä omassa julkaisussaan, jolloin julkaiseminen CC BY-SA:lla voi olla perusteltua.

Mitä riskejä on CC-lisenssin käytössä tiedottamisessa?

Todellisia vaaroja CC-lisenssin käytöstä ei ole, mutta CC-lisenssin antamat toimintavapaudet voivat herättää epäilyksiä. Kopioinnin salliminen ei yleensä vaikuta huolestuttavalta, sillä aineiston toivotaankin leviävän mahdollisimman laajalle. Enemmän herää kysymyksiä CC-lisenssin sallimasta muunteluoikeudesta.
Poislukien ND-ehdon sisältävät lisenssit (NoDerivatives, EiMuutoksia), CC-lisensoitua aineistoa saa muunnella ja nämä muuntelut saa julkaista. Muuntelu mahdollistaa esim. aineiston kääntämisen eri kielelle, mutta mieleen tulee helposti myös epäasialliset muuntelut, joissa vaikkapa tiedotteen sisältöä muutetaan harhaanjohtavaksi.
Todetaan heti, että vaikka epäasiallisten muunteluiden poistovaatimukseen tekijänoikeusloukkaus on varsin kätevä tekniikka, on Suomessa voimassa muitakin lakeja. Eli vaikka aineistolle olisi annettu muuntelut salliva CC-lisenssi, jos julkaistu muunnelma rikkoo muita lakeja tai säädöksiä, voidaan niiden perusteella vaatia muunnelman tekijää tilille.
Todetaan lisäksi, että CC 4.0 -lisenssit vaativat lisenssiehdoissaan, että muunnelmissa on mainittava seuraavat asiat:

  • alkuperäisen aineiston tehnyt taho
  • muunnelmat tehnyt taho
  • erittely tehdyistä muunnelmista
  • linkki alkuperäiseen aineistoon

Muunnelman eteensä saanut henkilö näkee siis suoraan tekijätiedoista, että kyseessä on muunnelma ja voi seurata linkkiä alkuperäiseen aineistoon. Jos nämä tiedot puuttuvat, on kyseessä aivan selvä CC-lisenssin ehtojen rikkominen, jolloin muunnelma on julkaistu lisenssin ja siten tekijänoikeuslain vastaisesti, jolloin aineiston poistamista voidaan vaatia myös sillä perusteella.
Tiedotetta suurempien asiakirjojen osalta voidaan tiedon integriteettiä suojata myös aineiston nimen avulla. Esimerkiksi raportin nimi on käytännön tavaramerkki. Vaikka CC-lisenssi antaisi muille luvan tehdä muunnelmia siitä, eivät käytännössä voi julkaista omia tuotoksiaan samalla nimellä. Tätä voi hyvin korostaa raportin tekijänoikeussivulla, jossa voidaan todeta, että muunnelmat on nimettävä alkuperäisestä eroavalla tavalla.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *