Avoimet oppisisällöt alkavat yleistyä MOOC-alustoissa

Massiiviset avoimet verkkokurssit (MOOC; massive open online course) ovat parin viime vuoden kohuttu opetuskenttää mullistava uutuus. Ne osaltaan avaavat opetuskulttuuria, päästäen kursseille osallistujia, jotka eivät ole oppilaitoksen omia oppilaita. Monesti MOOCien sisällöt kuitenkin ovat suljettuja; varsin usein jopa niin, että 6-viikkoisen kurssitoteutuksen päätyttyä sisällöt häviävät kokonaan näkyvistä, jolloin niihin ei enää voi palata.

Flickr-kuvapalvelussa nyt CC0- ja PD-merkinnät

Tämä ei ole aprillipila, sillä uutinen julkaistiin aluperin jo kaksi päivää sitten. Flickr-kuvapalvelussa on jo vuosia voinut kuviinsa merkitä CC-lisenssin. Nyt kuvien omistaja voi valita myös CC0- ja PD-merkinnät niin halutessaan. Monet valokuvaajat ovat halunneet käyttää tällaista luopumismerkintää aiemminkin, mutta ainoa vaihtoehto on ollut merkitä kuvaan CC BY (avoimin perus-CC-lisensseistä) ja kuvailutekstissä selittää tarkemmin.

Open Education Week tulee taas

9.-13.3.2015 on kansainvälinen avoimen opetuksen viikko, jonka järjestävät Open Education Consortium ja Creative Commons sekä kaikki maailman ihmiset. Uusi sivusto aukeaa helmikuussa ja voit ilmoittaa oman opasmateriaalisi, videosi tai tuolle viikolle ajoittuvan tapahtumasi osaksi virallista ohjelmaa. Lähetä oma panoksesi 13.2.2015 mennessä!

Suomen julkisen avoimen datan virallinen lisenssisuositus on nyt CC Nimeä 4.0

Parin vuoden JHS-työn sekä CC 4.0 -lisenssien käännöstyön jälkeen olemme valmiita. CC BY 4.0 -lisenssi on nimetty Suomen julkishallinnon avointen tietoaineistojen lisenssisuositukseksi JHS 189 (lyhytosoite okf.fi/jhs189). Tällä päätöksellä Suomi astuu mukaan kansainvälisesti yhteensopivan avoimen datan ekosysteemiin. Toivomme seuraavaksi näkevämme, että jo aiemmin avointa dataa julkaisseet organisaatiot vaihtavat lisenssinsä ripeässä tahdissa CC BY 4.0 -lisensseiksi.

Commonsin tila

  State of the Commons -infografiikka on saatavilla eri kielillä. Voit myös lukea koko raportin Englanniksi.