Vapaata ilmaisua CC-lisenssien avulla
Jani Rutanen alias Mikaeli tekee Radio Neukkula Podcastia nyt viidettä kuukautta. Ensimmäinen lähetys keräsi 40 kuulijaa, mutta yhdeksännen lähetyksen myötä määrä on noussut jopa kuuteensataan kuulijaan. Janin podcast on myös päässyt syyskuussa iTunes:in Music storen suomalaisten podcastien TOP-listan kolmoseksi heti Omenatarhan ja YLE:n podcastin perään.

Kahden viikon välein ilmestyvässä podcastissaan Jani keskittyy uutisoimaan Open Source maailman tapahtumia, jakamaan tietoa CC-lisensseistä ja puolustamaan meidän kaikkien oikeutta ilmaista itseämme vapaasti. Podcastit on julkaistu CC-lisenssin alaisina ja niissä soitettava musiikki on myös taattua CC-laatua.
Päätimme kysyä tarkemmin Janin ajatuksia CC-lisensseistä ja niiden merkityksestä podcasteille ja audioviestinnän alalle.
Creative Commons Suomi ("CC"): Millainen on historiikkisi podcastien saralla?
Jani Rutanen ("JR"): Podcasteista innostuin oikeastaan siinä vaiheessa kun Applen iTunes ohjelmaan tuli tuki podcasteille kesällä 2005. Innostuin tilailemaan tietotekniikka-aiheisia podcasteja ja formaatti tuntui sopivan minulle.
Innostus oman podcastin tekemiseen syntyi kesäloman aikana ja vapaata aikaa kun oli niin Radio Neukkula Podcast sai alkunsa. Tärkeänä innoittajana toimi myös muut kotimaiset podcastit, etenkin Ville Säävuoren Omenatarha Podcast, jota on tullut seurattua. Radio Neukkula Podcastin historia on siis vasta noin viiden kuukauden mittainen.
CC: Milloin törmäsit ensi kertaa CC-lisensseihin? Kuinka pian ja miksi siirryit käyttämään lisenssejä?
JR: CC-lisenssit tulivat minulle tutuiksi ensimmäistä kertaa Vihreiden Nuorten julkaiseman tabloidin muodossa (All rights reserved pdf). Vihreän langan välissä tuli joskus kevättalvesta Vinon lehti, jossa käsiteltiin tuotesuojausta, pantentteja ja creative commonsia. Se oli minun ensimmäinen kosketus Creative Commons lisensseihin.
Radio Neukkulan kohdalla CC-lisenssiä alettiin käyttämään heti kun sain Radio Neukkula saitin kasaan. CC-lisenssin käyttö heti alusta asti tuntui luonnolliselta sillä Creative Commons on yksi podcastin pääteemoista.
CC: Miten valitsit lisenssin ja miksi?
JR: Creative Commons lisenssin valinta oli aika itsestään selvää, koska en halua mitenkään rajoittaa podcastini jakelua. Myös kaikki musiikki mitä lähetyksessä käytetään on CC-lisenssin alaista, joten sekin puolsi CC-lisenssin käyttöä.
Valitsin lisenssiksi Attribution-NonCommercial-lisenssin, koska halusin antaa myös editointi ja miksausoikeudet käyttäjille. Jos joku vaikka haluaisi joskus ottaa leikkeitä minun podcastista omaansa. NonCommercial tuli valittua, koska lähes kaikki podcastissa soitettu musiikki on lisenssoitu samalla tavalla.
CC: Miten lisenssit ovat vaikuttaneet ohjelmasi levitykseen? Millaista palautetta olet saanut?
JR: CC-lisenssin vaikutusta ohjelman levitykseen on vaikea arvioida. En usko, että Radio Neukkulan podcast-lähetyksiä kopioidaan suoraan käyttäjältä käyttäjälle. Suurin osa kuulijoista on uskoakseni ladannut lähetyksen joko RSS-syötteitä tukevalla soittimella tai sitten käynyt Radio Neukkulan sivuilla lataamassa audio-tiedoston. Creative Commons on Open Source-aiheiden lisäksi tärkeä osa ohjelman sisältöä, joten siinä mielessä lisenssillä on merkitystä myös ohjelman levitykseen ja lähetyksen suosioon.
Palaute on ollut vain ja ainoastaan positiivista. Olen myös pyrkinyt kehittämään ohjelmaa sitä mukaan kun olen saanut kommentteja kuulijoilta. Podcastin hyvä puoli on se, että lähetys voi keskittyä varsin suppeaan aiheeseen ja asioihin voi siinä mielessä pureutua ehkä hieman syvemmälle. Podcastin ei tarvitse miellyttää kaikkia ja myös aiheen mukaisia termejä voi viljellä pelkäämättä että kuulijat eivät ymmärrä mistä juontaja milloinkin höpöttää. Siksi sisältö vastaa toivottavasti normaalia radiolähetystä paremmin kuulijoiden toiveisiin. Itse toivoisin myös kriittistä palautetta ja risuja, sillä se on myös tärkeää lähetyksen kehittämiseksi.
CC: Käyttäisitkö lisenssejä vaikka olisit täyspäiväinen radiotyöläinen? Miksi/miksi et? Käyttäisitkö eri lisenssiä kuin nyt?
JR: Varmasti käyttäisin. Radiokanavathan ovat yleisesti ottaen vapaasti kuunneltavissa ja miksei näin olisi myös netissä. Jos tätä podcastia tekisi työkseen niin rahoitus pitäisi mahdollisesti tapahtua mainoksilla. Mainokset on tietysti tekijänoikeuden alaista materiaalia, joten se saattaisi aiheuttaa ongelmia CC-lisenssin käytössä ja varmasti siinä tapauksessa pitäisi käyttää Ei jälkiperäisiä teoksia lisenssiä.
CC: Miten CC-lisenssit ovat mielestäsi muuttaneet media-alan toimintamalleja?
JR: CC-lisenssit muuttavat media-alan toimintamalleja, aivan samalla tavalla kun open-source on muuttanut ohjelmistoalaa. Muutos on kuitenkin vasta aluillaan ja on vaikea nähdä mihin suuntaan tilanne kehittyy. Tällä hetkellä CC ei ole valtavirtaa, eikä CC-lisenssien vaikutukset ole vielä kovinkaan selvästi nähtävillä.
CC: Mitä annettavaa CC-lisensseillä mielestäsi on tekijöille ja kuuntelijoille?
JR: Yksi tärkeimmistä asioista on se, että kuuntelijat ja tekijät voivat helposti sopia pelisäännöistä. On helpottavaa kun tietää mitä oikeuksia käyttäjällä on ja mitä ei. Esimerkiksi tämän uuden tekijänoikeuslain myötä kuluttaja on entistä huonommassa asemassa siksi, että laissa ei selkeästi todeta mikä on oikein ja mikää väärin. CC-lisenssejä käyttämällä voi varmistaa, että käyttäjä ja tekijä tietää mitä oikeuksia hänellä on ja mitä ei.
CC: Kuinka olennaisesti CC-lisenssit kuuluvat podcasting maailmaan?
JR: Jos puhutaan Podcastista harrastuksena niin CC-lisenssit ovat erittäin merkittävässä roolissa. Harvalla podcastaajalla on mahdollisuuksia ja varoja maksaa Teosto-maksuja podcastia varten, siksi CC-lisenssi on elinehto jos podcastissaan haluaa musiikkia soittaa. Ammattimaisesti toimivat podcastit on sitten asia erikseen. Teosto-maksut eivät muodostu näillä ongelmaksi ja CC-lisenssin merkitys siinä suhteessa vähenee.
CC: Miten sinä määrittelet ei-kaupallisen käytön?
JR: Podcasteja ajatellen määritys voisi olla vaikka, että lähetyksen kuuntelemisesta ja levittämisestä ei saa ottaa maksua. Mainosten käyttäminen lähetyksessä on jo vähän epäselvempi tapaus. Omassa lähetyksessä olen lähtenyt siitä, että myös mainosten laittaminen Podcast lähetykseen on podcastissa soivan musiikin kaupallista käyttöä. Eli omassa podcastissani ei ole mainoksia.
CC: Onko eteesi tullut ongelmatilanteita CC-lisenssien kanssa?
JR: Ei
CC: Miten näet esim. Teoston roolin suhteessa CC-lisensseihin? Entä muiden lisenssijärjestelmien?
JR: CC-lisenssit on aika uusi ilmiö ja Teoston ei ole vielä oikeastaan tarvinnut ottaa kantaa CC-lisensseihin. Artistit, jotka ovat Teoston jäseniä, voivat julkaista omaa musiikkiaan omilla sivuillaan netissä jo tällä hetkellä, joten uskoisin että Teostolla on valmiuksia hyväksyä myös CC-lisenssien käyttö. Minusta CC-lisenssit ja Teoston jäsenyys eivät ole ristiriidassa keskenään, vaan on mahdollista löytää malleja joissa molemmat ovat mahdollisia kunhan keskustelu aiheesta ensin avataan.
CC: Kuunteletko itse paljon CC-lisenssoituja podcasteja, musiikkia tms.? Käytätkö CC-lisensoituja kuvia, videota?
JR: Kuuntelen kyllä ja CC-lisenssoitua musiikkia tulee metsästettyä ihan podcastiakin varten. Kuvia ja videota tulee käytettyä vähemmän, mutta joitakin Archive.orgiin pelastettuja elokuvaklassikoita olen katsonut.
CC: Suosikkisi? Linkkivinkkejä?
JR: CC-lisenssoiduista teoksista suosikkini on kotimainen Starwreck In The Pirkinning-elokuva. Linkkivinkkeinä voisi tähän laittaa Fadingwaysin Share-cd:t ja ranskalaisen Jamendon.
CC: Miten levität "CC-sanomaa"? Millaista palautetta siitä olet saanut? Ovatko ihmiset hyvin perillä lisensseistä?
JR: Minulle tärkein väylä on Radio Neukkula Podcast. Lisäksi olen aina silloin tällöin vastaillut aiheeseen liittyviin kysymyksiin eri foorumeilla. CC-lisenssit on vielä tässä vaiheessa aika tuntematon käsite monelle ja vaikka jotkus artistit ja elokuvan tekijät julkaiseekin teoksiaan samassa hengessä ei CC-lisenssiä ole heidän työnsä yhteydessä mainittu. Eli tietoa puuttuu ja siinä sekä Creative Commons Finlandilla, että meillä kaikilla lisenssiä käyttävillä on aika paljon töitä tehtävänä.
Kuuntele Janin podcasteja ja tutustu radio Neukkulaan sen sivuilla.
Haastattelu: Hanna Niemi-Hugaerts, marraskuussa 2005.

