CC ei ole cc

Creative Commons on tuttavallisemmin CC. Logossa kirjainyhdistelmä on pallon sisällä ja muistuttaa paljon perinteistä copyright-merkintää © tai ©, ihan tarkoituksellakin. Moni on nähnyt CC-merkinnän YouTube-videoiden yhteydessä ja päätellyt siitä, että video olisi avoimesti lisensoitu. Valitettavasti asia ei ole näin, vaan kyseessä on eri cc-merkintä: closed captioning. Continue reading

Verkkosisällön hyödyntämisen perussäännöt

  1. Vaikka sisältö on laitettu verkkoon, ei sille saa tehdä mitä tahansa.
  2. Sisältöä saa itse katsella ja kuunnella, sekä esittää yksityistilaisuuksissa yleisölle.
  3. Sisällöstä saa oppia ja tätä oppia hyödyntää kuten haluaa.
  4. Sisältöön saa linkittää, siitä saa keskustella ja sitä saa kritisoida. Ajattelua ei ole kielletty.
  5. Mediapalvelinten upotustoimintoa saa käyttää sisällön upottamiseen haluamiinsa paikkoihin.
  6. Sisältöä saa kopioida itselleen vain omaan yksityiskäyttöönsä.
  7. Sisällöstä voi ottaa lyhyen sitaatin selventämään omaa teosta. Tieteelliseen tai arvostelevaan esitykseen saa ottaa kuvan sitä selventämään.
  8. Sisällöstä voi tehdä parodiaa ja sitä voi käyttää satiirissa.
  9. Sisältöä ei voi levittää, jaella, välittää, myydä tms. sellaisenaan, osittain, muunneltuna tai osana suurempaa kokonaisuutta ellei siihen tule lupaa laista, sopimuslisensseistä (kuten kuntaluvasta tai opetuksen erityisluvista) tai tekijänoikeusjärjestöltä tai tekijältä saadulla erillisluvalla. Valmiit luvat eivät anna muunteluoikeuksia, joten niihin tarvitaan aina erillislupa.

Jos tarvitset aineistoa, jota haluaisit jatkokäyttää julkisesti, tarvitset siis siihen luvan. Luvan voit pyytää tekijältä erikseen, tai sitten voit hakea nimenomaan avoimesti lisensoitua sisältöä, jossa tekijä on jo valmiiksi antanut jatkokäyttöoikeudet kaikille maailman ihmisille. Creative Commons on verkon eniten käytetty avoimen sisällön lisensointijärjestelmä.

Tulossa tietoa avoimista sisällöistä

Avoimet sisällöt ovat yhä keskeisempiä yhteiskunnan toimintojen siirtyessä verkkoon. Viimeksi kuultiin, että maanmittauslaitos julkaisee kaiken Suomen karttamateriaalin avoimella lisenssillä 1.5.2012, jolloin tiedon hyödyntäminen erilaisissa sovelluksissa tulee mahdolliseksi myös muille kuin suuryrityksille. Creative Commons on verkon avointen sisältöjen käytännön standardiksi muodostunut lisenssijärjestelmä.

Creative Commons Finland on saanut rahoitusta vuosille 2012-2013 AVO-hankkeelta sisällöntuotantoon, joten seuraavan kahden vuoden aikana tälle sivustolle tulee tietoa avoimista lisensseistä ja sisällöistä, tarinoita ja esimerkkejä avointen sisältöjen hyödyntäjistä ja tuottajista, ohjeita, uutisia ja muuta materiaalia.

Kerro, mitä sinä haluaisit nähdä tällä sivustolla. Voit myös vinkata löytämistäsi mielenkiintoisista tapauksista tai henkilöistä, joita blogissa voisi haastatella. Kaikenlainen apu on hyödyksi. Sivuston ulkoasua ja toimintoja on tarpeen kehittää, joten mielipiteet, neuvot ja vinkit ovat tervetulleita.

Vapaan sisällön päivä 2012

Eino Hosian kirja Tuliholvin alla on siirtynyt tekijänoikeuden ulkopuolelle. Hosia kirjoitti kirjassaan talvisodan kokemuksistaan, mutta kuoli jatkosodassa, vuonna 1941, 70 vuotta sitten.

Hyvää julkisen aineiston päivää! Joka vuoden vaihtuessa tekijänoikeus vanhenee teoksilta, joiden tekijöiden kuolemasta on kulunut 70 vuotta. Vuoden 2012 alkaessa vuonna 1941 tai sitä ennen kuolleiden teokset ovat siis tekijänoikeuden ulkopuolella (ns. public domain) ja siten vapaasti hyödynnettävissä. Continue reading